Novox Oy
Me olemme lämpötekniseen energiantuotantoon, uusiutuviin energiamuotoihin, uuteen energiatekniikkaan ja talouteen erikoistunut insinööritoimisto. Osaamisalueeseemme kuuluvat myös alan ympäristöasiat, uusien tuotantoprosessien kehittäminen ja suunnittelu sekä enenevässä määrin myös todentamis- ja auditointiasiat.
Autamme niin konseptien ja liiketoiminnan kehittämisessä, laitoshankkeiden valmisteluissa ja toteuttamisessa kuin lupa- ja ympäristöasioissakin. Palvelumme asiakkailta eri sektoreilta: tuotannosta, teollisuudesta, suunnittelusta sekä tutkimuksesta.
Ydinosaamisemme
- Energiatekniikan ja polttoaineiden tuntemus
- Lämmön talteenotto, energiatehokkaat ratkaisut ja niiden kehittäminen
- Energia-alan vuorovaikutuksen ja talouden osaaminen
- Toisen sukupolven bioetanolin tuotantomenetelmät
- Ympäristövaatimusten hallinta
- Turvallisuusvaatimusten hallinta
- Prosessisuunnittelu
- Energia-alan todentamismenettelyt ja auditoinnit
Tausta ja visiomme
Petri Vesanto perusti Novoxin aluksi toiminimellä vuodesta 2002. Petrillä oli mielessä perustaa jotain omaa, sillä hän oli ollut pitkään isojen yritysten palveluksessa. Aluksi Petri toimi yrityksessä yksin, mutta pian hän päätyi palkkaamaan muita mukaan. Vuodesta 2007 alkaen Novox on ollut osakeyhtiö, jonka päätoimipaikka on Innopolissa Espoon Otaniemessä.
Petri on ollut itsekin yllättynyt, miten samanlaisena bisnesidea on pysynyt, vaikka maailma ympärillä on kuitenkin muuttunut ja bisnes kasvanut. Toisaalta vaikka yritystoiminta on samantyyppistä mitä alussa, on työn sisältöön tullut paljon uusia juttuja – halu kokeilla uutta, kasvaa ja kehittyä yhdistääkin kaikkia novoxilaisia.
Toimimme vahvana energiatuotannon osaajana ja tarjoamme asiakkaillemme yksilöllisiä asiantuntijapalveluita ja investointien valmistelua sekä toteutuksen insinööripalveluja.
Olemme muun muassa tehneet töitä asiakkaamme rinnalla projekteissa, joissa on otettu käyttöön uusia polttoaineita, parannettu laitoksen energiatehokkuutta, hallittu ei-toivottuja reaktioita ja savukaasujen puhtautta sekä parannettu kokonaisvaltaisesti energiataloutta tai laitoksen ympäristöystävällisyyttä.
Nyt energiamaailman voimakkaasti muuttuessa, myös meidän työmme ovat usein aikaisempaa laajempia. Olemme mukana kehittämässä, tarkastelemassa ja optimoimassa asiakkaidemme energiajärjestelmiä tulevaisuuden energiantuotantoa varten.
Ympäristöystävällinen, taloudellisesti kannattava ja turvallinen investointi tai kehitystyö on ihan yhtä tärkeää kuin meille kuin asiakkaillemmekin.
Periaatteemme on toimia luotettavana ja asiantuntevana kumppanina niin että tuotamme asiakkaalle oikeita ja räätälöityjä palveluja, nostamme asiakkaan investoinnin, toiminnan ja tuotannon tasoa taloudellisesti kannattavammaksi sekä turvallisemmaksi koko laitoksen elinkaaren ajan.
Suunnitelmamme laitokset ja järjestelmät vastaavat myös tulevaisuuden tarpeisiin ja muutoksiin. Kun lähdet tekemään kanssamme yhteistyötä saat siis apua paitsi tämän päivän haasteisiin niin myös tulevaisuuden muutosten ennakointiin.
Henkilökunta
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@novox.fi
Toimitusjohtaja
Asiantuntija – Teollisuuskaasut, turvallisuus ja kunnossapito
+31 6 30970613
Tarja Vesanto
DI
Tarja on keskittynyt:
- Kunnossapito
- Teollisuuskaasut
- Power-to-X
Koulutukseltaan Tarja on diplomi-insinööri, pääaineena materiaalien prosessointi Aalto-yliopiston Kemiantekniikan korkeakoulussa. Opiskelujen loppuaikana tie vei Raaheen ja sieltä tehdas- ja kunnossapitopäällikön hommiin muun muassa Ruotsiin, Ranskaan ja Saksaan.
Lopulta Tarja päätyi Rotterdamin teollisuusalueelle Hollantiin töihin. Hänen oli tarkoitus palata kolmen vuoden komennuksen jälkeen Suomeen, päätettyään vaihtaa Novoxin palvelukseen Tarja päätti irtisanoutua – mutta jäädä Hollantiin asumaan. Tarja työskenteleekin paitsi suomalaisten asiakkaiden projekteissa on myös avaamassa ovia Keski-Euroopan markkinoille.
Hallituksen puheenjohtaja
Johtava asiantuntija
+358 50 5176268
Petri Vesanto
DI
Petri on erikoistunut:
- Energiantuotannon prosesseihin laitoksiin ja energiatalouteen
- Ympäristösäädöksiin
- Suunnittelu- ja investointihankkeiden johtamiseen
Petriä ajaa eteenpäin jatkuva kiinnostus uusiin asioihin, sillä hän tietää, että energia-ala eikä maailma muutoinkaan ei ole vielä valmis.
Petri on kemian alan diplomi-insinööri, jolle alan valinta oli selvää jo hyvin nuorena kavereiden kanssa tehtyjen monenlaisten kemian kokeilujen myötä. Työura vie kemian teollisuuteen ja siellä laitosten suunnitteluun ja toteuttamiseen.
Petri siirtyi energiapuolelle 90-luvulla asiakasprojektien myötä ja alan itsenäiseksi yrittäjäksi vuonna 2002, jolloin Novox perustettiin.
Vapaa-ajallaan Petri rentoutuu urheiluharrastusten parissa sekä valmentaa suunnistajia.
Ympäristöasioiden ja auditointipalvelujen päällikkö
+358 50 3133015
Anu Hyvönen
DI
Anun erikoisalaa ovat:
- Energiantuotannon ja teollisuuden ympäristö-säädökset, -tekniikat
- Ympäristöoikeus
- Ympäristölupa-asiat ja todentaminen
- Energiatalous
- Päästökauppa
Nämä osa-alueet ovat Anulle tärkeitä, koska ympäristöasioiden ennakoivalla hallinnalla taataan toimintaedellytykset muuttuvassa maailmassa.
Anu on valmistunut Teknillisestä korkeakoulusta DI:ksi pää- ja sivuaineenaan energiatalous ja ympäristöoikeus.
Energia ala on tuntunut omalta alalta, onhan koko tähänastinen työura kulunut energiapuolen hommissa. Energia-ala kiinnosti, koska sillä on yhteiskunnallisesti merkittävä rooli yhteiskunnan toimivuuden kannalta. Sillä miten energiaa tuotetaan on suuri merkitys ympäristön ja ilmastonmuutoksen kannalta. Energia-asiat olivat kontaminoituneet Anun mieleen jo lapsena energia-alalla työskennelleen vanhemman ansiosta.
Anu on viihtynyt Novoxilla jo parisen vuotta. Vapaa-ajallaan Anu joogaa sekä viihtyy luonnossa esimerkiksi melonnan parissa.
Prosessiasiantuntija
+358 40 7401572
Kjell Strandström
DI
Kjellin osaamisalaa ovat:
- Bioetanoliprosessit
- Voimalaitosprosessien kokonaisvaltainen asiantuntemus
- Prosessien määrittely taselaskelmien kautta.
- Savukaasukemia ja suunnitelmat päästöjen vähentämiseen
Kjellin asiantuntemuksen tausta on palamiskemiassa ja hän näkee tulevaisuuden uusissa bioprosesseissa.
Kjell on viihtynyt Novoxilla hyvin, hän on ollut fimassa mukana jo lähes kuusi vuotta. Novoxilla hän voi yhdistää sekä sen, että saa laajan kuvan asioista että pystyy vaikuttamaan monen asian käytännön toteutukseen. Aiemmissa työpaikoissa hän koki, että joutui joko tekemään detaljihommia tai katsomaan isoa kuvaa, mutta ilman vaikutusmahdollisuuksia.
Kjellin alalle päätymisessä oli mukana niin kiinnostusta kuin sattumaakin. Kun Kjellin piti päättää, mihin hän erikoistuisi opiskeluaikana niin palamiskemia kiinnosti ja hän sai myös Åbo Akademista kesätöitä. Tämä puolestaan johti diplomityöhön. Diplomityön jälkeen hän sai alalta vakituisen työpaikan ja päätyi lopulta töihin Novoxille.
Kjell on tehnyt viime vuosina paljon projekteja bio- ja energiataloudessa. Erityisen innoissaan hän on ollut siitä, että on päässyt hakemaan ratkaisuja kokonaisten järjestelmien näkökulmasta, ei vain yhden voimalaitoksen osalta. Esimerkiksi kaukolämpöjärjestelmien suunnittelu on ollut tällaista työtä. Tulevaisuudessa häntä kiinnostaisi saada mukaan projekteihin myös kiertotalouden näkökulmaa.
Vapaa-ajallaan Kjell viihtyy kotipuuhissa, viimeisin kiinnostus tietokonetyön vastapainoksi on nikkarointi. Kokatessaan Kjell kokeilee mielellään uusia ruokallajeja ja kiinnostus kasvisruokien valmistamiseen on lisääntynyt viime aikoina.
Prosessiasiantuntija
+1 825 989 7520
Kaisa Nadeau
DI
Kaisan osaamisalueita:
- Laitteistomitoitukset ja prosessisuunnittelu
- Prosessin optimointi
- Projektityöt suunnitteluvaiheesta toteutukseen
Kaisa hakeutui alalle, koska oli kiinnostunut matematiikasta, kemiasta ja fysiikasta, ja prosessitekniikka tuntui järkevältä vaihtoehdolta omien vahvuuksien jatkoksi.
Kaisa kiinnostui Novoxista, koska yritys on mukana kehittämässä energia-alaa, joka käy läpi suuria muutoksia. Kaisa kokee, että pystyy Novoxissa vaikuttamaan ympäristöasioihin.
Vapaa-ajallaan Kaisa viihtyy liikunnan parissa luonnossa.
Asennusvalvoja, kone- ja laitetekniikka
+358 45 2053785
Rinat Gabitov
DI
Rinat on erikoistunut:
- Teollisuuden asennusvalvonta
- erilaisten työmaiden toimitusvalvonta
Rinat on opiskelut Ufan petroleumtekniikan yliopistossa diplomi-insinööriksi ja työskenteli pitkään Venäjällä öljykentillä. Rinat on aina kiinnostunut uusista tekniikoista energian ja mekaniikan alalla.
Vapaa-ajallaan Rinat harrastaa suunnistusta, juoksua ja pyöräilyä.
Energiainsinööri
+358 45 2053785
Arun Sankaran
DI
Arunin osaamisalaa on:
- Energiateknologia
Arun on suorittanut tekniikan kandidaatin opinnot SRM Easwari Engineering korkeakoulussa Intiassa, sähkötekniikan ja elektroniikan ohjelmassa. Arun kiinnostui opintojen aikana uusiutuvasta energiatekniikasta.
Arun hakeutui diplomi-insinööriopintoihin Aalto-yliopiston ja Kungliga Tekniska Högskolanin kaksoistutkinto-ohjelmaan suorittamaan Nordic Master in Innovative Sustainable Energy Engineering (ISEE) tutkinnon. Puolet diplomi-insinööriopinnoista Arun suoritti KTH:lla ja puolet Aalto-yliopistossa.
Vapaa-aikana Arun viihtyy ystävien ja urheiluyhteisön parissa. Urheiluyhteisössä hän pelaa mielellään krikettiä ja sulkapalloa.
Ympäristöinsinööri
+358 50 3754434
Sanna Lehtinen
DI
Sannan osaamisalueita:
- Ympäristöasiat
- Ympäristölupa-asiat
Sanna on opiskellut Tampereen yliopistossa ympäristötekniikan diplomi-insinööriksi. Tällä hetkellä Sanna viimeistelee diplomityötä työn ohessa yritysten ympäristöhavaintojen toimintamallien ja periaatteiden kehittämisestä. Sannan mielestä yritysten on tärkeää tiedostaa toimintansa ympäristövaikutukset ja pyrkiä niiden minimoimiseen.
Novoxilla Sanna arvostaa erityisesti pientä ja avointa työympäristöä, jossa on helppo tuoda esiin omia näkemyksiä ja oppia muilta. Vapaa-ajalla hän harrastaa golfia ja padelia sekä ulkoilua koiran kanssa.
Kestävyysinsinööri
+358 45 78313918
Yannick Schuurmans
B.Sc. Environmental Engineering
Yannickin erikoisalaa ovat:
- Hollanninkielinen markkinointi
- Web-kehitys
- Hollannin markkinoiden projektit
Yannick on alun perin Hollannista mutta asuu suomessa. Harjoittelunsa aikana hän tuli tukemaan Novoxin markkinointia ja viestintää tuottamalla hollanninkielistä materiaalia.
Yannick työskenteli myös lopputyönsä Novoxin kanssa yhteistyössä. Hän pystyi näin sekä syventämään osaamistaan että tuottamaan Novoxille tärkeää tietoa Hollannin markkinoiden tilanteesta.
Kesäharjoittelun jälkeen Yannick palkattiin Novoxille osa-aikaiseksi asiantuntijaksi vahvistamaan tiimiä hollannin markkinoiden projekteissa. Yannick työskentelee myös web-kehityksen parissa, esimerkiksi tämän sivuston parissa.
Vanhempi asiantuntija
+358 40 5844586
Matti Hiltunen
Tekn. lis.
Matti on erikoistunut:
- Palamis- ja savukaasukemiaan.
- Reaktiotasapainoihin ja kinetiikkaan.
- Leijukattiloiden parametrikokeisiin.
Matti ymmärtää, että asioiden syiden ymmärtäminen auttaa löytämään ratkaisuja.
Turbiiniasiantuntija
+358 50 5520773
Samuli Karhu
DI
Samulin erikoisalaa ovat:
- Höyryturbiinilaitosten oheislaitteet sekä BoP-laitteiden mitoitus ja hankinta
- Höyryturbiinit
- Turbiiniprosessit sekä voimalaitosten prosessisuunnittelu